Lumituuli Oy kerää pääomia tuulivoiman lisärakentamiseen

Kainuun Energia Oy ja St1 Oy ovat molemmat merkinneet 200 Lumituuli Oy:n osaketta suunnatussa osakeannissa. Merkintähinta oli 250 euroa osakkeelta, yhteensä 100 000 euroa. Energiayhtiöiden osuus yhtiöstä on edelleen alle kymmenen prosenttia ja yli 90 prosenttia osakkeista on yhtiön perusajatuksen mukaisesti yksityisten kuluttajien omistuksessa.
Lumituuli Oy:llä on tällä hetkellä yksi 660 kVA:n tuulivoimalaitos, joka tuottaa noin 1,4 GWh tuulisähköä vuodessa. Yhtiö on selvittänyt mahdollisuuksia tuulivoiman lisärakentamiseen ja ryhtynyt keräämään omaa pääomaa tulevia investointeja varten. Energiayhtiöille suunnatun osakeannin lisäksi Lumituuli järjesti viime keväänä yleisölle osakeannin, jonka 400 osaketta ylimerkittiin, mikä kertoo kuluttajien voimakkaasta kiinnostuksesta tuulivoimaa kohtaan. Lumituuli pyrkiikin järjestämään keväällä 2009 pienosakkaille vielä uuden annin sekä etsii samalla tuulisähkön pr-arvosta kiinnostuneita pienyrityksiä osakkaikseen.

Kainuun Energia Oy ja sen tytäryhtiö Ekosähkö Oy ovat olleet Lumituulen yhteistyökumppaneita tuulivoimalan valmistumisesta lähtien vuodesta 1999. Ekosähkö Oy hoitaa voimalan tuottamaa tuulisähköä ostavien osakkaiden sopimusasioinnin, asiakaspalvelun ja laskutuksen sekä myy osakkaille uusiutuvilla energialähteillä tuotettua Ekosähköä siltä osin, kun osakkuussähkö ei riitä kattamaan sähkönkulutusta. Lisäksi Ekosähkö ostaa osakkailta mahdollisesti käyttämättä jäävän tuulisähkön osaksi Ekosähkön hankintaa.

- Ekosähkö Oy:n keskeinen arvo ja toimintalinjaus on lisätä uusiutuvien energialähteiden käyttöä sähköntuotannossa ja erilaiset yhteistyöhankkeet ovat osa tätä työtä. Asiakkaillemme on tärkeää nähdä, että saamme aikaan positiivista muutosta. Pääoman sijoittaminen Lumituulen tuleviin tuulivoimainvestointeihin on yksi tapa edesauttaa uusiutuvan energiantuotannon lisäämistä. Nyt tehdyt osakemerkinnät eivät muuta Lumituuli Oy:n luonnetta yksityisten kuluttajien konkreettisena toimena osallistua tuulivoiman lisärakentamiseen, mutta toivottavasti merkintämme osaltaan mahdollistaa hankkeiden etenemisen”, Markus Tykkyläinen Ekosähkö Oy:stä kertoo.

Lisätietoja:

www.lumituuli.fi
Sampsa Hario, Lumituuli Oy,
+358 40 585 8483

www.ekosahko.fi
Markus Tykkyläinen, Ekosähkö Oy ja Kainuun Energia Oy
+358 50 596 5482

www.st1.fi
Jari Suominen, St1 Oy
+358 50 5956780

St1 energiayhtiö toteuttaa toiminnassaan visiotaan olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö tutkii ja kehittää liiketaloudellisesti kannattavia ympäristöä säästäviä energiaratkaisuja. Visionsa hengessä yhtiö mm. tekee jätteestä bioetanolia. St1:n bioetanolin hajautetun tuotannon Etanolix® -menetelmä sai tänä vuonna Kemianteollisuus ry:n innovaatiopalkinnon. Yhtiöllä on jakeluasemia Suomessa yli 400, Ruotsissa 44 ja Puolassa kuusi. St1:n energiatuote- ja -palveluvalikoimaan kuuluvat myös sähkö, lämmitysöljy, pelletit ja lentopolttoaineet. Yhtiö panostaa vahvasti tuulivoimaan. Liikennepolttoaineiden hankinnassa yhtiöllä on S-ryhmän kanssa yhteisyritys North European Oil Trade Oy. St1-konsernin liikevaihto ylittää tänä vuonna 1 mrd euroa. Vakinaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä on reilut 130.

Lumituuli Oy on vuonna 1998 perustettu suomalainen tuulisähköä tuottava ja myyvä yhtiö. Yhtiö on rakentanut ja ylläpitää vuonna 1999 pystytettyä 660 kW tuulivoimalaa Lumijoella. Yhtiö on Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö ja sillä on lähes tuhat osakasta, jotka käyttävät yhtiön tuottamaa sähköä.
Takaisin ylös