Kiertokapula Oy ja St1 Biofuels Oy yhteistyöhön biojätteen hyödyntämisessä

Bioetanolin valmistus alkaa Hämeenlinnassa

Kiertokapula Oy ja St1 Biofuels Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen biojätteiden käsittelylaitoksen rakentamisesta Hämeenlinnassa sijaitsevalle Karanojan jätteidenkäsittelyalueelle. Uuden teknologian Bionolix™-laitos tuottaa biojätteestä bioetanolia liikenteen polttoaineeksi. Bionolix™-laitos kykenee käyttämään prosessissaan sekalaista biojätettä. Menetelmä tuo markkinoille täysin uuden tavan käsitellä mm. kotitalouksista, suurkeittiöistä ja kaupoista erilliskerättävää biojätettä. Lisäksi laitoksen yhteydessä tuotetaan Karanojan kaatopaikkakaasusta biosähköä. Laitoksen suunniteltu kapasiteetti on 15.000 t/v biojätettä.

Kiertokapula Oy on etsinyt biojätteen käsittelylle jo muutaman vuoden ajan korvaavaa ratkaisua, sillä Hyvinkään Kapulan kompostointilaitos on tullut teknisesti tiensä päähän. Lisäksi laitoksen kapasiteetti on käynyt liian pieneksi lisääntyneiden jätemäärien johdosta. ”Olemme tutkineet useita eri käsittelyvaihtoehtoja biojätteelle. Tavoitteenamme oli löytää ratkaisu, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen ja joka on mahdollisimman hyvä teknisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta”, kertoo toimitusjohtaja Kari Mäkinen.

St1 aloitti bioetanolin tuotannon elintarviketeollisuuden jätteistä ja sivuvirroista vuonna 2007. Tällä hetkellä on tuotannossa kolme Etanolix®-laitosta sekä erillinen etanolin absolutointilaitos, jossa väkevöity 99,8 % bioetanoli on valmista bensiiniin sekoitettavaksi. Seuraavat Etanolix®-yksiköt valmistuvat Vantaalle ja Lahteen. Seuraavan sukupolven ensimmäinen laitostyyppi Bionolix™ sijoitetaan Karanojan alueella jo olevaan Kiertokapulan omistamaan entiseen optiseen erottelulaitokseen. Rakennustyöt alkavat vielä tämän vuoden aikana. St1 vuokraa tarvittavat tilat Kiertokapula Oy:ltä. Laitoksen suunniteltu kapasiteetti on 15.000 t/v biojätettä. Kiertokapula Oy:n Hyvinkäällä sijaitseva Kapulan kompostointilaitos jatkaa toimintaansa biojätteen käsittelylaitoksen valmistumiseen saakka. Sopimuksen syntyminen on St1:lle tärkeä pelinavaus uuden laitostyypin tuomisessa markkinoille. Erilliskerätyn biojätteen käyttäminen biopolttoainetuotannossa laajentaa St1:n jätteestä etanolia –konseptia. Uusi hanke on herättänyt jo nyt kansainvälistä kiinnostusta. Bionolix™-laitoksia on suunnitelmissa rakentaa Suomeen 10 -15 kappaletta. ”Meidän tiedossamme maailmalla ei ole vastaavaa toimivaa ratkaisua, jossa etanolia valmistetaan erilliskerätystä biojätteestä. Näemme ratkaisulle todella merkittävän kaupallisen potentiaalin sekä koti- että ulkomailla” sanoo St1 Biofuels Oy:n toimitusjohtaja Mika Aho.

Lisätietoja:



Mika Aho, St1 Biofuels Oy, toimitusjohtaja
050 500 2072, mika.aho(at)st1.fi
 
Kari Mäkinen, Kiertokapula Oy, toimitusjohtaja
puh. 020 717 6235, kari.makinen(at)kiertokapula.fi
 
St1 energiayhtiö toteuttaa toiminnassaan visiotaan olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö tutkii ja kehittää liiketaloudellisesti kannattavia ympäristöä säästäviä energiaratkaisuja. St1:n energiapalvelut ulottuvat energiakonsultoinnista lämmöntuotantolaitteisiin ja tuulivoimaan. Liikennepolttoaineiden hankinnassa yhtiöllä on S-ryhmän kanssa yhteisyritys North European Oil Trade Oy. Yhtiöllä on jakeluasemia Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa yhteensä yli 450. St1-konserni työllistää reilut 160 henkilöä ja sen liikevaihto ylittää tänä vuonna 900 milj. euroa.
 
Visionsa hengessä St1 tekee jätteestä bioetanolia hajautetun tuotannon Etanolix®-menetelmällään, joka on saanut Kemianteollisuus ry:n innovaatiopalkinnon, Tasavallan presidentin valtakunnallisen INNOSUOMI 2008 –palkinnon sekä hopeasijan European Environmental Press Award 2008 –kilpailussa.
 
Kiertokapula Oy vastaa toimialueensa yhdyskuntajätehuollosta 12 kunnan alueella Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Se huolehtii asiantuntevasti ja ympäristöystävällisesti jätteiden vastaanotosta, käsittelystä ja hyödyntämisestä. Yhtiön toiminta-alueella on noin 150 000 kotitaloutta, joissa yhteensä noin 320 000 asukasta. Yrityksiä toiminta-alueella on noin 9 000.  
Takaisin ylös