St1:n Otaniemen geotermisten lämpökaivojen viimeistelyvaihe myöhästyy noin viikolla

Aiemmin tiedotettuun lämpökaivojen viimeistelyvaiheeseen on tullut noin viikon viivästys rikkoontuneen työkalun vuoksi. Tämän hetkisen arvion mukaan työt saadaan valmiiksi viikon 21 loppuun mennessä.

Lähialueilla äänihaitat mahdollisia lähiviikkojen aikana

Toimenpiteiden vaikutuksia seurataan tarkasti yhteistyössä Helsingin yliopiston Seismologisen instituutin kanssa.  Projektia varten on luotu seurantajärjestelmä, jonka avulla pystytään suorittamaan hydrauliset testit sekä stimulointi erittäin hallitusti – aiheuttamatta vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. Syvälle kallioon asennetun mittausverkoston avulla tarkkaillaan niin veden virtausta kuin mikrojäristyksiäkin, joita työvaiheet todennäköisesti saavat aikaan syvällä kallioperässä. Mikrojäristykset saattavat aiheuttaa hetkellisiä maan päällä aistittavia ääniä lähiseuduilla. Ääniaallot voivat myös resonoida ikkunoissa ja rakenteissa, mutta ne eivät aiheuta vaaraa ihmisille tai vaurioita rakenteille. Mahdollisia mikromaanjäristyksiä voi esiintyä eri vuorokauden aikoina hydraulisten testien, mahdollisen vastastimuloinnin sekä näitä valmistelevien töiden ollessa käynnissä viikkojen 17-21 välisenä aikana.

Pahoittelemme jo etukäteen mahdollisia mikrojäristysten aiheuttamia äänihaittoja, joita voi aiheutua alueen asukkaille lämpökaivojen viimeistelyvaiheen aikana. Lue tiedote viimeistelyvaiheen alkamisesta täältä

Lisätietoja:

St1 Oy, Matti Pentti, johtaja, Heat from the Ground, puh. 010 557 4119, matti.pentti@st1.fi
www.st1.fi/geolampo

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1300 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on 770 henkilöä. www.st1.fi
 

arrow-right
Edellinen
St1-mittausverkostossa havaittiin 1,3 magnitudin mikrojäristys

12.05.20

Seuraava
St1-mittausverkostossa havaittiin 1,6 magnitudin mikrojäristys

16.05.20

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki