arrow-right Takaisin artikkeleihin

Ohutta yläpilveä!

Vakuutuksia haetaan ja myönnetään turvaamaan tunnettuja ja tuntemattomia riskejä ja niistä aiheutuneita henkisiä ja esineellisiä vahinkoja. Vakuutusehdoissa mainitaan usein termi ”äkillinen ja yllättävä” kuvaamaan vahinkotilanteita, joita ei kaikesta varautumisesta huolimatta osattu ennakoida. Kattavat vakuutukset antavatkin taloudellisen turvan vakuutuksen ottajalle tällaisissa tilanteissa.

Myös valtaosa yrityksistä pyrkii minimoimaan toiminnassaan tapahtuvat henkilö- ja omaisuusvahingot. Henkisen kärsimyksen lisäksi näistä aiheutuu usein taloudellisia suoria ja epäsuoria menetyksiä. On siis järkevää toimia ennakoiden, jotta vältyttäisiin taloudellisilta tappioilta. Lisäksi yrityksen toiminnan riskejä arvioidaan ja niiden ennalta ehkäisyyn käytetään henkilöstöresursseja sekä tehdään investointeja turvallisuuteen. Tämä on järkeen käypää ajattelua, eikö vain!

Miksi sitten on niin kovin vaikeaa tehdä samalla logiikalla päätöksiä ja ennalta ehkäistä meitä kaikkia koskevaa uhkaa - ilmastonmuutosta sekä heikkenevää ilmanlaatua? Olemme yrityksissä valmiita investoimaan liiketoiminnan jatkuvuuteen, mutta olemmeko valmiita investoimaan elinympäristömme jatkuvuuteen?

Ehkäpä yksi syy tähän on se, että muutos tapahtuu niin hitaasti; ikään kuin hiljaa hiipien, näkymättä ja huomaamatta. Tiedemaailma on yksiselitteisesti kyennyt osoittamaan, että nykyinen fossiilisten hiilivetyjen käyttö energiamuotona edistää ilmastonmuutosta, josta seuraa kaikkia meitä koskettavia muutoksia ympäristössämme. Voiko olla, että hiljaa taivaalle kertyviä ohuita yläpilviä ei huomata ennen kuin ne ovat syysmyrskyksi kertyneinä puutarhajuhliemme päällä? Silloin on jo liian myöhäistä suojata juhlapöytää vedenpaisumukselta.

Jokaisen yrityspäättäjän vastuulle kuuluu olla perillä oman liiketoimintansa ympäristövaikutuksista ja pyrkiä minimoimaan toiminnasta aiheutuvat haitat. Eteenpäin katsovina omien alojemme ammattilaisina meidän onkin myös huomioitava vastuumme niin globaalista ilmastonmuutoksesta kuin paikallisesta ilmanlaadusta.

Kaikessa yritystoiminnassa kuluu energiaa, muodossa tai toisessa. Useimpien yritysten toimintaan liittyy raaka-aineiden, lopputuotteiden tai henkilöiden liikuttaminen maanteillä ja kaduilla. Suomen hiilidioksidipäästöistä yli 20 % aiheutuu liikenteestä ja siitä 94 % maantieliikenteestä. Lisäksi taloudellinen toimeliaisuus ja muuttoliike kaupunkialueille on lisännyt ilmastorasitusta tihentyvillä ja ruuhkasilla kaupunkialueilla. Tätä toimeliaisuutta ylläpidetään tavaralogistiikalla, jonka avulla palvellaan yhteiskunnan ja asukkaiden elintärkeitä toimintoja kuten elintarvike-, jäte-, palvelu- ja tavaraliikennettä.

St1 on muiden vastuullisten toimijoiden tapaan kehittänyt ratkaisuja, joilla yritykset voivat jo tänään alentaa hiilijalanjälkeään arkipäivän liiketoiminnoissa. Huippuunsa kehitettyjen keskitisleiden ja puhtaammin palavien liikenteen polttoaineiden avulla yritys voi tehdä arjen kustannustehokkaita valintoja matkalla hiilettömään toimintaan. Esimerkiksi etanolidiesel RED95 on erinomainen osoitus siitä, miten olemassa olevalla tekniikalla voidaan kaupunkiliikenteen päästöhaittoja alentaa. 

Yrityksissä olemme hyviä ennakoimaan yritystoimintaan liittyviä vaaroja ja ympäristöriskejä ja olemme myös valmiita panostamaan niiden ennaltaehkäisyyn. Olisiko aiheellista vastaavalla tavalla huomioida samoja asioita, mutta hieman kauaskantoisemmin ja omaa välitöntä liiketoiminta aluettamme laaja-alaisemmin?

Katse kauemmaksi, katse ylöspäin! Siellä voi olla näkyvissä ohutta yläpilveä, jota on syytä tarkkailla ennen kuin se muuttuu syysmyrskyksi. Käythän tankkaamassa ympäristöystävällisiä St1:n polttonesteitä, hyvän sään aikana.

arrow-right
Edellinen
Miten asemaverkostoamme kunnostetaan?

16.10.18

Seuraava
Ilmastonmuutosta vastaan taisteltava nykyistä laajemmalla keinovalikoimalla

24.10.18

arrow-left

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki arrow-left