arrow-right Takaisin artikkeleihin

Bittikilometrejä

Suomi on pitkä ja harvaan asuttu maa. Suomessa asuu vain noin 18 ihmistä neliökilometrillä. Ei siis ihme, että näin harvaan asutusta maasta ponnisti alan uranuurtajia ja globaaleja yhtiöitä viestintä- ja matkapuhelinteknologian alalle.

 

Lienee samaa jatkumoa, että Suomi on ollut yksi maailman kärkimaita digitaalisuuden ja tietotekniikan kehittäjänä ja puolestapuhujana. Digimaailmassa kuljetetaan bittejä silmän räpäyksessä tietoverkoissa laitteiden välillä. Tähän panostetaan ja tämän digivallankumouksen nimeen vannotaan – tämä on modernin aikaansa seuraavan ihmisen mantra.

Mutta biteistä ei voi rakentaa taloja, ei koneita eikä niitä voi syödä. Kaikki näkyvä ja konkreettinen, käsin kosketeltava ja lusikalla syötävä ei ole bittejä, se on grammoja ja kiloja. Ja näitä kiloja pitää kuljettaa sieltä missä niitä jalostetaan raaka-aineiksi ja lopputuotteiksi, sinne missä niitä hyödynnetään tai sitä syödään. Tähän tarvitaan fyysisiä kuljettimia, me kutsumme niitä ajoneuvoiksi. Ja ajoneuvot ravitsevat teitä ja tiet tarvitsevat tilaa.

 

Helsinki on tiivis – valtiona se olisi yksi maailman tiheimmin asutuista

Otetaan muutama numero ajattelun pohjaksi. Suomen ”kuivan maan” pinta-ala on noin 303 900 km2 ja asukastiheys tuo yllä mainittu 18 ihmistä/km2. Jokaiselle suomalaiselle on siis lähes kahdeksan jalkapallokentän verran omaa henkilökohtaista tilaa. Entäpä maan pääkaupunki Helsinki? Helsingin vastaava pinta-ala on noin 214 km2 ja asukastiheys 2 997 ihmistä/km2. Toisin sanoen yhdellä jalkapallokentällä onkin nyt 22 ihmistä eli täydet joukkueet. Jos Helsinki olisi valtio, se olisi maailman kolmanneksi tiheimmin asuttu valtio, heti Singaporen jälkeen, ennen Vatikaania.

Helsingissä on autoteitä noin 1 200 km ja kaupunkiin rekisteröityjä autoja noin 294 000 kattaen henkilö-, paketti-, kuorma-autot ja bussit. Ei siis vielä yhtään raskasta ajoneuvoa perävaunuineen. Kun nuo Helsinkiin rekisteröidyt ajoneuvot laitetaan puskuri puskurissa samaan aikaan jonoon kadulle, saadaan siitä, mielenkiintoista kyllä, noin 1 250 km pituinen jono. Siis puskuri puskurissa. Mutta ei hätää, sillä onhan tuossa vielä toinen vastaantuleva kaista tyhjänä!

Helsingissä on elinvoimainen ja vilkas satama. Tilastojen mukaan sen läpi virta vuodessa 5 600 000 tonnia laivarahtia, osan jäädessä transitioliikenteenä tai energian raaka-aineina satama-alueille, mutta suurimman osan siirtyessä edelleen satamasta ulos. Helsinki-Vantaa-lentokentän kautta kulkee 166 000 tonnia lentorahtia ja 10 500 tonnia lentopostirahtia. Jos tuo tavaraliikenne lähtisi yhtäaikaisesti maantielle, tulisi se toinen vapaa Helsingin tiestön ajokaista käytettyä monikymmenkertaisesti.

Helsingissä asuu noin 642 000 asukasta, jotka tekevät noin 181 000 000 bussimatkaa vuodessa. No, nyt kun Espoo-Helsinki ”josse” on saatu liikenteeseen, osa tuosta on siirtynyt konkreettisesti maan alle. Kun kaupungin yli puoli miljoonaa ihmistä vuosittain syövät 440 000 000 kiloa ruokaa, tuottaa se ja muu kaupungissa tapahtuva toimeliaisuus 360 000 000 kiloa jätettä.

Kaikki tämä julkisessa liikenteessä tapahtuva henkilökilojen, tavara- ja huoltoliikenteessä tapahtuva raaka-aine- ja tavarakilojen sekä lopulta jätekilojen kuljettaminen ei tapahdu digimaailman tietoverkoissa, vaan tieverkoissa ja hyvin rajatulla pinta-alalla.

 

Liikenteen sähköistyminen ei paranna tiepinta-alan käytön tehokkuutta

Suhteettoman roolin liikennekeskustelussa saava liikenteen sähköistyminen vain pahentaa tätä tavaravirtojen liikkumiseen tarvittavan tiepinta-alan käytön tehokkuutta. Ensiksi, keskustelua käydään etupäässä vain yksityisautoilun näkökulmasta, ei hyöty-, palvelu- ja tavaraliikennettä ajatellen. Toiseksi, on harkitsematon ajatus luovuttaa länsimetrolta vapautunutta bussikaistatilaa yksityisautoille, olivat ne sitten vähäpäästöisiä tai ei. Tämä lisää yksityisautoja kantakaupungissa, mikä vähentää ammatti- ja palveluliikenteen tarvitsemaa sujuvan liikkumisen edellyttämää tiepinta-alaa. Kolmanneksi, jos siirrytään hyötyajoneuvoissa (painorajoitetuissa paketti- ja kuorma-autoissa) täyssähkö- ja hybridiajoneuvojen käyttöön, syöpyy hyötykuormasta merkittävä osa akkujen vaatimalla painolla. Tämä tavarakilojen syöpyminen voi merkitä jopa 20 % lisäystä hyötyajoneuvomäärään, koska sähkökuorma-auto kuljettaa akkukiloja sen sijaan, että se kuljettaisi tavarakiloja. Ja neljänneksi, mitä painavampi kulkuväline on, sitä enemmän se aiheuttaa tiepinnan kulumista ja tuo kuluminen tarkoittaa muun muassa asfalttiaineksesta irtoavia pienhiukkasia, jotka heikentävät kaupunkien paikallista ilmanlaatua ja voivat aiheuttaa hengitysoireita.

 

Järkevä liikennepolitiikka kehittää tieverkostoa kaupungin kasvava väkimäärä huomioiden

Mitä enemmän väkeä muuttaa kaupunkialueelle, sitä tiiviimmin siellä asutaan. Tämä lisää tarvetta lähipalveluille, jotka edellyttävät raaka-aineiden, lopputuotteiden ja elintarvikkeiden kuljettamista kaupunkialueella. Samoin lisääntyy julkinen liikenne, hoito- ja sairaankuljetus ja muu palveluliikenne. Jotta rajoitettu tiepinta-ala olisi mahdollisimman sujuvasti tämän ammattiliikenteen käytössä, tarvitaan järkevää liikennepolitiikka, jossa otetaan huomioon liikkuminen ja liikenne kokonaisvaltaisesti. Järkevä liikennepolitikka mahdollistaa monipuoliset, kustannustehokkaat ja vähäpäästöiset käyttövoimat ja samalla huolehtii siitä, että kaupungin tieverkosto kehittyy kasvavan väestömäärän edellyttämien toimitettavien kilojen tahdissa.

Miten tämä kilojen kuljettaminen tiekilometriä kohti tehdään tehokkaasti? Siihen on hyvä käyttää bittejä.

Sujuvamman kaupunkiliikenteen puolesta.

arrow-right
Edellinen
RED95 kuljettaa puhtaammin

27.09.17

Seuraava
Lahjoitimme 100 Ammattia kehittyvien maiden naisille

13.04.18

arrow-left

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki arrow-left