arrow-right Takaisin artikkeleihin

Miksi ryhtyä etanoliautoilijaksi?

Aloitetaan ilmeisimmästä syystä: Etanoli on ympäristötietoisen autoilijan valinta. Näin siksi, että etanoliautoilija voi tankata ympäristöystävällistä jätteistä ja tähteistä valmistettua korkeaseosetanolia kuten St1:n RE85-polttonestettä. Jätteistä valmistetun etanolin osuus polttonesteessä laskee autoilun fossiilisia päästöjä jopa 80 prosenttia. Etanolimuunnoksia tehdään bensiiniautoihin muistakin syistä. ”Ympäristöystävällisyyden ohella etanoliautoilijaksi ryhtyvää kiinnostaa myös etanolin tuoma tehon lisäys autoon, polttonesteen ja konversiolaitteen kotimaisuus sekä tietenkin säästö polttoainekuluissa”, listaa Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Vilhartti Hanhilahti etanoliautoilun hyötyjä.

Etanoliautoilijan asialla

Hanhilahden edustama Etanoliautoilijat ry toimii nimensä mukaisesti etanoliautoilijoiden edunvalvojana edistäen etanoliautoilua Suomessa. Samalla yhdistys pyrkii löytämään erilaisia konkreettisia keinoja toteuttaa hiilineutraalia liikennettä Suomessa. Yhdistyksen perustivat St1, SOK ja etanolimuunnossarjoja valmistava StepOne Tech yhdessä keväällä 2020.  

”Etanoliautoilijat ry haluaa tuoda korkeaseosetanolin ja flexifuel-autot samalle viivalle muiden vaihtoehtoisten käyttövoimien kanssa liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Tarkoituksenamme on tuottaa luotettavaa tietoa etanoliautoilusta päätöksenteon tueksi ja suomalaisten yleiseen käyttöön”, kertoo Hanhilahti.

Valtio tukee etanolimuunnoksia – vuodenvaihteessa tuki laajenee uudempiin autoihin

”Bensiinikäyttöisiä autoja muunnetaan Suomessa etanolikelpoisiksi vuosittain parituhatta kappaletta”, Hanhilahti kertoo. Kun bensiiniauto muunnetaan etanolikelpoiseksi, sen moottoritilaan sijoitetaan polttoaineen syöttöä ohjaava kämmenen kokoinen mobiiliohjattava laite sekä johtosarja suuttimille ja polttoaineen tunnistimeen. Auton muunnossarja maksaa 430 euroa ja asennettuna hintaa tulee noin 600 euroa.

Valtio tukee bensiiniauton konvertointia etanolikäyttöiseksi 200 eurolla. Muuntotukea on mahdollista saada vielä vuonna 2021. Tukea voi hakea, kun auto katsastettu muuntosarjan asentamisen jälkeen. Auton muutoskatsastuksen raja on Hanhilahden mukaan toistaiseksi vuosi 2007, mutta kun uusi ajoneuvolaki tulee voimaan vuodenvaihteen tienoilla, raja siirtyy ennen syyskuun alkua vuonna 2009 käyttöönotettuihin autoihin. Etanoliautoilijat ry:n tavoitteena on saada tuen piiriin yhä uudempia autoja lähitulevaisuudessa.

”Varmaa ekoautoilua myös pakkaskeleillä”

Bensiiniauton muuntaminen etanolilla käyväksi on siis ympäristöystävällistä ja taloudellisestikin järkevää. Mutta miten etanoliautoilija selviää talvipakkasista?

”Monesti kuulen väitteen, ettei etanoliauto lähde käyntiin pakkasilla. On totta, että etanolin kylmäkäynnistysominaisuudet eivät ole bensiinin veroiset, mutta eroa tavallinen autoilija tuskin huomaa. RE85-polttoaineen kylmäkäynnistysominaisuuksia on kehitetty vuosien varrella. Modernit muuntosarjat, kuten eFlexFuel Plus -malli, on varustettu säädettävällä kylmäkäynnistystoiminnolla, jonka tarkoitus on avustaa auton kylmäkäynnistystä siten, että auto käynnistyy vaivattomasti myös Suomen haastavissa sääoloissa. Tietääkseni yksikään etanoliauto ei ole tähän mennessä jäänyt pihaan kovillakaan pakkasilla” kertoo Hanhilahti.

Lisää etanoliautoilun hyödyistä ja faktoista voit lukea Etanoliautoilijat ry:n sivuilta.

RE85-polttonesteestä pääset lukemaan jutussamme: "Ympäristöystävällisen RE85-polttonesteen kysyntä kasvaa" 

arrow-right
Edellinen
St1 palvelee siellä missä asiakas on

21.10.20

Seuraava
Turvallista talviajoa St1-polttonesteillä

21.12.20

arrow-left

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki arrow-left
arrow-left
Hei, onko sinulla jotain kysyttävää? Avaa chat