arrow-right Takaisin artikkeleihin

Puhdas energia ei ole yhden tekemää – tutustu St1:n uuteen bränditarinaan

Tiesitkö, että tankkaamalla ja asioimalla St1:llä mahdollistat jo nyt investointejamme uusiutuvaan energiaan sekä ilmastotekoihin samalla tukien suomalaista työtä? Matka kohti puhtaampaa huomista ei ole kuitenkaan yhden tekemää, vaan siihen tarvitaan meitä kaikkia – niin sinua kuin minuakin. Lue lisää uudistuneesta bränditarinastamme alta ja liity puhtaan energian tekijöiden joukkoon!

Sanoista tekoihin puhtaamman huomisen puolesta

St1:n bränditarina uudistui kesäkuussa. Puhtaan energian tekemisen ympärille rakentuvan tarinan avulla kerromme asiakkaillemme aiempaa kirkkaammin, että St1 on laaja-alaisesti toimiva, visiolleen uskollinen energiayhtiö. Polttonesteiden myynnin ja jakelun lisäksi tuotamme tälläkin hetkellä jätteistä polttoainetta, tuulesta sähköä ja maasta lämpöä. Pilotoimme kehitys- ja yhteistyöhankkeissamme hiilensidontaa metsittämällä sekä polttonesteiden valmistusta hiilidioksidista. Pelkästään vuonna 2019 investoimme 42 miljoonaa euroa uusiutuvaan energiaan sekä 15,4 miljoonaa euroa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Näihin ja muihin toimintamme tunnuslukuihin pääset tutustumaan Game Changer -raportissamme.

”Tankkaamalla ja asioimalla meillä asiakkaamme ovat aidosti mahdollistamassa investointejamme uusiutuvaan energiaan sekä ilmastotekoihin. Tuottamamme ja myymämme puhdas energia ei siis ole yhden tekemää, vaan sen tekemisessä ovat mukana niin työntekijämme, yhteistyökumppanimme kuin asiakkaammekin. Bränditarinamme visuaalisena tunnuksena onkin yhdessä tekemistä symboloiva kädenjälki, joka näkyy vahvasti niin St1-automaattiasemillamme kuin omissa viestintäkanavissamme” kertoo Stiina Tuunanen St1:n markkinoinnista.

St1:n puhtaan energian tekijät kampanjakasvoina

St1:n uuteen bränditarinaan pääsee tutustumaan tarkemmin verkkosivuillamme. Sivustolla voi tilata puhtaan energian tekijöille räätälöidyn uutiskirjeen ja osallistua arvontaan. Uusi bränditarinamme näkyy myös esimerkiksi automaattiasemillamme ja digitaalisissa kanavissa sekä kuuluu radioaalloilla ja Spotifyssa. Bränditarinan uudistuksessa on ollut mukana laajasti puhtaan energian tekijöitä eli St1:n työntekijöitä eri toiminnoista ja osastoilta. Bränditarinan uudistuksen luovasta suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi mainostoimisto Ivalo Creative Agency.

”Tarinassamme on erityisen hienoa se, että kampanjakasvoina toimii omia työntekijöitämme. Bränditarinamme työstettiin kuluneena keväänä pääasiassa etäyhteyksin, ja esimerkiksi brändifilmin kuvaukset toteutettiin poikkeusjärjestelyin turvallisuus tarkasti huomioiden. Haluankin kiittää lämpimästi kaikkia kampanjaan osallistuneita puhtaan energian tekijöitä sekä mainostoimistomme tiimiä onnistuneesta yhteistyöstä”, Tuunanen toteaa lopuksi.

Katso filmimme puhtaan energian tekijöistä:

 

arrow-right
Edellinen
Etsimässä ratkaisuja globaaleihin energiahaasteisiin

02.07.20

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki arrow-left
arrow-left
Hei, onko sinulla jotain kysyttävää? Avaa chat