St1 & Suomen Hiihtoliitto

Tuemme suomalaista maastohiihtoa

St1 on toiminut Suomen maastohiihtomaajoukkueen pääyhteistyökumppanina vuodesta 2001 asti. Pohjoismaisena energiayhtiönä suomalaisen huippu-urheilun tukeminen on meille kunnia-asia. Maastohiihto on luonteva tukikohde, sillä laji vaatii samoja ominaisuuksia kuin oma toimintamme: pitkäjänteisyyttä, periksiantamattomuutta ja rohkeutta.

Kestävyyslajina maastohiihto on myös suomalaisen periksiantamattomuuden lipunkantaja. Ladulla annetaan kaikkensa hampaat irvessä, vaikka suksi ei aina luistaisikaan tai olosuhteet eivät olisi otollisimmat. Kaiken takana on mittaamaton kunnianhimo, halu voittaa itsensä ja kilpakumppaninsa yhä uudelleen ja uudelleen.

Yli 20-vuotinen yhteistyö saa jatkoa

Kohti seuraavaa olympiadia

Yhteistyö on poikkeuksellinen paitsi tähänastisen 21-vuotisen kestonsa myös sisällöllisen monipuolisuutensa ansiosta. Syvä kumppanuus on johtanut yhteisen matkan edetessä yhä monisyisempään yhteistyöhön, joka rakentuu jaetuille arvoille ja toiminnallisille tavoitteille.

Molemminpuolinen luottamus, yhteinen arvopohja ja yhdessä tarkoin kiteytetyt yhteistyön tavoitteet kuljettavat kumpaakin osapuolta kohti tulevaa suurin odotuksin. Yhteisen menestyksen pohja on luotu ja kestäväksi todennettu, mikä sallii rakentaa yhä kunnianhimoisempia tavoitteita toimintaympäristössä, joka on yhteisen taipaleen aikana myös muuttunut merkittävästi.

St1-ryhmä

St1-ryhmä

Huippu-urheilijan on oltava valmis tekemään väsymättömästi töitä tavoitteidensa eteen. Kaiken perustana on jokapäiväinen harjoittelu, joka vaatii paljon, vaikka palkinnot siintävät vasta tulevaisuudessa. Iso osa tuestamme onkin kohdistettu maastohiihdon junioritoimintaan ja olemme erityisen ylpeitä siitä, että maastohiihdon nuorten maajoukkue, St1-ryhmä, kantaa nimeämme.

St1-ryhmä valmistaa nuoria harjoittelussa ja valmennuksen kokonaisuudessa niin määrällisesti kuin laadullisesti kohti aikuishuippu-urheilun asettamia vaatimuksia. Tavallisille liikkujillekin esimerkkiä ja inspiraatiota tarjoava St1-ryhmä on merkittävä osa suomalaisen hiihdon tulevaisuutta. 

Hiihtoliitto

Eläköön suomalainen maastohiihto!

Olemme kulkeneet yhtä matkaa Suomen nykyisten ja tulevien maastohiihtotoivojen kanssa jo pienen ihmisiän verran.
Yhteinen matkamme on ollut upea ja se on ollut täynnä kovaa työtä, periksiantamatonta taistelua sekä riemun ja onnistumisen hetkiä. Aina olemme menneet hyvällä energialla eteenpäin.
Ja mikä tärkeintä, yhteistyömme jatkuu tulevinakin vuosina.