TuuliWatti rakensi markkinaehtoisen tuulipuiston Iin Viinamäkeen

TuuliWatti on saanut Iin Viinamäen tuulipuiston valmiiksi. Se on ensimmäinen suomalainen tuulipuisto, josta tehtiin investointipäätös ilman yhteiskunnan taloudellista tukea. Teknologian kehityksen myötä kasvanut tornikorkeus mahdollistaa merkittävän tuotannon kasvun ja kustannustehokkuuden päästäessä entistä parempiin tuuliolosuhteisiin. Viinamäen tuulivoimalat ovat tähän mennessä Pohjoismaiden korkeimpia voimaloita. Tuulipuisto koostuu viidestä laitetoimittaja Vestaksen V150-mallisesta 4,2 megawatin voimalasta, joiden tornin korkeus on 175 metriä ja pyyhkäisykorkeus on 250 metriä.

 TuuliWatti ja Vestas tekevät Viinamäessä tutkimus- ja kehitystyötä torniratkaisun osalta, joka on Vestaksen viimeisintä tornitekniikkaa. 175-metrinen torni on maailman korkein kokonaan teräksinen tuuliturbiinitorni. Uudella teknologialla pystytään tehokkaasti nostamaan voimalan korkeutta tuulivoiman tuotannon kannalta suurempaan tuulivoimapotentiaaliin. V150-voimaloiden tuotanto on jopa kaksinkertainen aiempiin voimaloihin verrattuna ja sähkön tuotantokustannus jää alle 30 €/MWh.

 Tuulivoima on Euroopan nopeimmin kasvava energiantuotantomuoto ja teknologian kehityksen myötä tuulivoima-ala on siirtymässä markkinaehtoiseen aikakauteen Suomessa. Vuonna 2018 Suomen sähköntuotannosta katettiin tuulivoimalla jo noin yhdeksän prosenttia. Suomen johtava tuulivoima-alan toimija TuuliWatti Oy tuotti viime vuonna n. 21 % Suomen tuulisähköstä.

 TuuliWatilla on rakenteilla Viinamäen tuulipuiston yhteyteen Simon kunnan puolelle myös teholtaan kuuden megawatin sähkövarasto, joka valmistuu myöhemmin syksyllä.

 ”TuuliWatti haluaa olla vahvasti mukana kehittämässä tuulivoima-alaa ja sen kilpailukykyä energiantuotantomuotona. Tästä kertovat meidän useat kärkihankkeemme, joihin myös tämä Viinamäen puisto ja sen yhteyteen tuleva Pohjoismaiden suurin akku lukeutuvat”, kertoo TuuliWatin johtaja Tuomas Candelin-Palmqvist.

 

Lisätiedot: 
Tuomas Candelin-Palmqvist, Director, Wind Power, St1 Oy, 010 557 2177

 TuuliWatti Oy on energiayhtiö St1:n ja S-ryhmän S-Voiman omistama teollisen tuulivoiman yhteisyritys. S-Voiman omistavat SOK ja alueosuuskaupat. Vuonna 2009 perustettu TuuliWatti on Suomessa alan johtava toimija, joka vuonna 2018 tuotti n. 21 % maamme koko tuulivoimatuotannosta. Vahvaan osaamiseen ja uusimpaan tuulivoimateknologiaan panostava TuuliWatti tähtää mahdollisimman kustannustehokkaan tuulivoiman rakentamiseen. www.tuuliwatti.fi

arrow-right
Edellinen
St1 rakentaa biojalostamon uusiutuvan dieselin ja lentopolttoaineen tuottamiseksi

18.09.19

Seuraava
Postin lakko vaikuttaa kirjeiden toimitusaikoihin

11.11.19

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki