St1 brändää uudelleen Shell-asemaverkostonsa

St1:llä on valtakunnalliset huoltoasemaverkostot sekä St1- että Shell -brändeillä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n hankkiessa pääosan Shellin liiketoiminnoista vuonna 2010 Suomessa ja Ruotsissa ja vuonna 2015 Norjassa, yhtiö solmi samalla pitkäaikaisen lisenssisopimuksen Shell-brändin käytöstä hankituilla vähittäismyynnin alueilla. Nykyisen sopimuskauden päätyttyä St1 siirtyy yhden brändin strategiaan, jossa se keskittää koko vähittäismyyntinsä St1-brändin alle. Nykyinen brändin lisenssisopimus pysyy ennallaan vielä pari vuotta, joten muutokset tulevat näkyviin asemaverkostossa vasta sen päättyessä.

Energiatransitioyhtiö St1:llä on laaja pohjoismainen vähittäismyyntiverkosto, joka käsittää noin 1 270 St1- ja Shell-brändättyä huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sisältäen kasvavan määrän kaasunjakeluasemia ja sähköautojen latauspisteitä. Verkostoon kuuluu asemia, joilla on polttoaineiden jakelun ja sähköautojen latauspisteiden ohella kauppoja, ravintoloita ja autopesuloita. Uusiutuvat polttonesteet ovat tärkeä osa St1:n premium-polttonesteiden tarjontaa. Uusiutuvien polttoaineiden osuus yhtiön liikevaihdosta oli 17,4 % vuonna 2022.

"Johdonmukainen oman brändimme ja sen tarjonnan kehittäminen auttavat meitä pysymään entistäkin kilpailukykyisempinä ja tehokkaampina haastavassa markkinatilanteessa ja saavutamme sen kaksinkertaistamalla St1-brändin näkyvyyden markkinoilla. Pohjoismainen asemaverkostomme on vahvuutemme vähittäiskaupassa ja vahva kanava tuoda asiakkaillemme yhä enemmän uusiutuvan energian tuotteita sekä muita uusia palveluita. Lisäksi yhden brändin strategia tukee tavoitteitamme omalla energiatransition tiekartallamme. Tällä tiekartalla olemme luoneet vahvan yhteyden visiostamme - olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä - lyhyen ja keskipitkän aikavälin strategisiin painopistealueisiimme ja suunnitelmiimme tuleville vuosille", sanoo St1 Oy:n myynti- ja verkostojohtaja Juha Vanninen.

Lisätiedot:

Juha Vanninen, myynti- ja verkostojohtaja, St1 Oy
puh. +358 408 450 221, juha.vanninen@st1.com

 

St1 Nordic Oy on energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten edistyneisiin biopolttoaineisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1270 St1- ja Shell-huoltoasemaa ja kaasun tankkauspistettä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 1000 henkilöä. www.st1.com  

arrow-right
Edellinen
Nivoksen biokaasun tankkausasema Mäntsälässä siirtyy St1:n omistukseen

15.09.23

Seuraava
Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu Oy suunnittelee biokaasulaitosinvestointia Lapinlahdelle, Sonkajärvelle ja Nurmekseen

09.10.23

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki