TuuliWatin Simon Sarvisuolle suunnittelema tuulipuisto on yksi Energiaviraston juuri päättyneen sähköntuotantokilpailutuksen voittajista. Yli 100 miljoonan euron hankkeen investointipäätöstä valmistellaan parhaillaan ja puiston rakennustöiden arvioidaan alkavan vielä tänä vuonna.
Energiaviraston teknologianeutraalissa tarjouskilpailussa haettiin pienintä julkista tukea tarvitsevat ja siten edullisimmat uudishankkeet tuottamaan vuotuisen 1,4 terawattitunnin edestä uusiutuvaa sähköä. Kilpailu oli avoin aurinko-, aalto- ja tuulivoima- sekä biomassa- ja biokaasuinvestointihankkeille.
TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen arvioi, että uusiutuvan energian kilpailutus tukee merkittävästi tuulivoima-alan siirtymistä markkinaehtoisuuteen. Tarjouskilpailun rakenteen myötä julkinen tuki asettunee tasolle, jossa yhteiskunnan panoksen voi arvioida jäävän marginaaliseksi. Se, tarvitseeko tukea maksaa ollenkaan, riippuu sähkön markkinahinnan kehityksestä. Teknologian kehitys on mahdollistanut sähkön tuottamisen tuulesta yhä edullisemmin.
– Kaikki kilpailuun osallistuneet hankkeet olivat tuulivoimaa, mikä osoittaa sen olevan kilpailukykyisimpiä tapoja tuottaa uusiutuvaa sähköä. Menestyminen uusiutuvan energian kilpailutuksessa on osoitus siitä, että olemme alan kustannustehokkaimpia toimijoita, toteaa TuuliWatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen.
Energiaviraston kilpailutuksen kohteena olleen 1,4 terawattitunnin kapasiteetin rakentaminen Suomeen merkitsee yli miljardin euron investointeja seuraavan kolmen vuoden aikana.
Lisätiedot:
TuuliWatti Oy, toimitusjohtaja Jari Suominen, puh. 010 557 2371, jari.suominen@tuuliwatti.fi
TuuliWatti Oy on energiayhtiö St1:n ja S-ryhmän S-Voiman omistama teollisen tuulivoiman yhteisyritys. S-Voiman omistavat SOK ja alueosuuskaupat. Vuonna 2009 perustettu TuuliWatti on Suomessa alan johtava toimija, joka vuonna 2018 tuotti 21 % maamme koko tuulivoimatuotannosta. Vahvaan osaamiseen ja uusimpaan tuulivoimateknologiaan panostava TuuliWatti tähtää mahdollisimman kustannustehokkaan tuulivoiman rakentamiseen. www.tuuliwatti.fi