St1:n ja SOK:n yhteisyritys NEB suunnittelee 50 miljoonan litran Cellunolix®-bioetanolitehdasta Pietarsaareen

St1 on aloittanut North European Bio Tech Oy:n (NEB) toimeksiannosta selvitystyön ja allekirjoittanut aiesopimukset Alholmens Kraftin ja UPM:n kanssa sahanpurupohjaisen etanolitehtaan sijoittumisesta Alholman teollisuusalueelle Pietarsaareen. Laitoksen suunniteltu tuotantokapasiteetti olisi 50 miljoonaa litraa edistynyttä bioetanolia vuodessa.

Sahanpurua ja kierrätyspuuta hyödyntävä Cellunolix®-laitos on suunniteltu UPM:n Alholman teollisuusalueelle. Alholmens Kraft ja UPM tarjoaisivat hankkeelle tehdasalueen palveluita ja hyödykkeitä sekä hyödyntäisivät mahdollisuuksien mukaan etanolituotannon sivutuotteita omissa prosesseissaan.

Investointien toteutuminen ja hankkeen eteneminen edellyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) ja hyväksyttyä ympäristölupaa. Myös NEB:in kohta käynnistyvän Kajaanin Cellunolix®-tehtaan toiminnan kannattavuus ja käyttökokemukset vaikuttavat investointipäätöksiin – samoin biopolttoainetehtaiden rakentamista ja käyttöä koskevan lainsäädännön kehittyminen. Aiesopimuksen kohteena olevan projektin arvioidaan olevan investointipäätösvaiheessa vuonna 2018 ja bioetanolia liikennekäyttöön valmistava Cellunolix®-laitos voisi siten käynnistyä vuonna 2020.

Alustavien hankesuunnitelmien mukaan North European Bio Tech investoisi sahanpurua raaka-aineena hyödyntävään laitokseen, jonka St1 Biofuels Oy suunnittelee ja toimittaa, koordinoi hanketta sekä vastaa toiminnanharjoittajana tuotannosta. Tehtaan tuotantokapasiteetti vuokrattaisiin öljy- ja biotuotteiden tukkukauppaa harjoittavalle North European Oil Trade Oy:lle (NEOT), joka on SOK:n ja St1:n osakkuusyritys.

Pietarsaaren hankkeella olisi merkittävä työllistävä vaikutus. Suunnittelu- ja toteuttamisvaiheessa työllistämisvaikutus olisi kaikkiaan noin 500 henkilötyövuotta, josta kotimaista työtä olisi arviolta 350 henkilötyövuotta. Valmistuttuaan Pietarsaaren bioetanolitehdas työllistäisi vakituisesti 25 henkilöä katkeamattomassa vuorotyössä ja välillisesti noin 70 henkilöä mm. logistiikassa ja kunnossapidossa.


Myös Kajaanissa laajennussuunnitelmia

St1 on edelläkävijä jätepohjaisen edistyneen etanolin tuotannossa ja tuotantoteknologioissa. Yhtiöllä on Suomessa jo neljä elintarviketeollisuuden tähteitä hyödyntävää Etanolix®-laitosta ja Bionolix®-laitos, joka käyttää raaka-aineenaan kauppojen ja kotitalouksien biojätteitä. Lisäksi St1 Biofuels on toimittanut NEBille Etanolix®-tehtaan Göteborgiin St1:n jalostamolle.

Parhaillaan St1 ottaa käyttöön NEB:ille toimittamaansa 10 miljoonan litran Cellunolix®-tehdasta Kajaanissa. Sahanpuruista edistynyttä etanolia valmistava tehdas pääsee täyteen tuotantovauhtiin vuoden 2017 aikana. Nyt solmittujen Pietarsaaren aiesopimusten ohella NEB selvittää myös Kajaanin tehtaan laajentamista. Yhtenä laajennusvaihtoehtona pohdinnassa on myös kokonaan uuden, vuosikapasiteetiltaan 50 miljoonan litran Cellunolix®-bioetanolitehtaan rakentaminen Kajaaniin. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi saadaan päätökseen vuoden 2017 alussa. Tehtaalle haetaan vielä ympäristölupa ennen investointipäätöksen tekemistä.


Lisätietoja: 
St1 Biofuels, myynti- ja kehitysjohtaja Patrick Pitkänen, 040 7756200, patrick.pitkanen@st1.fi
North European Oil Trade Oy (NEOT), kestävyys– ja biopolttoaineasioista vastaava asiantuntija 
Timo Huhtisaari, 010 768 0958, timo.huhtisaari@neot.fi
SOK, ABC-ketjun kehitysjohtaja Tiina Vehmala-Viksten, 050 388 3184, tiina.vehmala-viksten@sok.fi
Alholmens Kraft, toimitusjohtaja (vt.) Björn Åkerlund, 040 7798 503 Bjorn.Akerlund@akraft.fi

St1 on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yritys tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 koostuu kahdesta sisarkonsernista: St1 Nordic keskittyy polttonesteiden markkinointiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1450 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Sisarkonserni St1 Group keskittyy puolestaan öljynjalostukseen. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja yrityksen palveluksessa on 700 henkilöä.
www.st1.fiwww.st1.eu

SOK eli Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta on s-ryhmäläisten osuuskauppojen omistama keskusliike. SOK tuottaa osuuskaupoille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita. SOK vastaa myös S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja liiketoimintaketjujen kehittämisestä. SOK-yhtymä muodostuu SOK:sta ja sen tytäryhtiöistä. SOK:n tytäryhtiöt harjoittavat muun muassa hotelli- ja ravintolakauppaa sekä Suomen lähialueiden liiketoimintoja. 
www.sok.fi

Oy Alholmens Kraft Ab on yksi maailman suurimpia biopolttoainetta käyttävä voimala. Voimala sijaitsee UPM:n tehdasalueella, Leppäluodossa, Pietarsaaressa. Voimala tuottaa sähkön (265 MWe) ohella kaukolämpöä Pietarsaaren asukkaille (60 MWdh) ja prosessihöyryä että lämpöä UPM Pietarsaaren tehtaalle (100 MWth). Tuotannossa käytetään vuodessa yli 1 TWh biopolttoaineita ja tavoitteena on jatkuva vihreän polttoaineen osuuden kasvattaminen. 
www.alholmenskraft.com

arrow-right
Edellinen
St1 Lähienergia palkittiin ilmastotekona

03.11.16

Seuraava
Shell Mäntsälään Burger King -ravintola

22.12.16

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki