Vastuullisuusblogi: Vuosi 2021 - konkreettisia tekoja, lujaa yhteistyötä ja rakkautta

Kulunut vuosi 2020 oli meille monella tapaa erikoinen – niin hyvässä kuin pahassa. Maailmanlaajuinen pandemia on osoittanut, ettemme voi tuudittautua elämäämme sulkemalla silmiämme globaaleilta ongelmilta. Oman takapihamme ylläpito vaatii myös naapurin takapihasta huolehtimista – nimbyismin aika on ohi. Yhteistyön merkitys niin kansallisella kuin globaalilla tasolla korostuu entisestään kaikessa tekemisessämme, oli kyse sitten uusiin mahdollisiin pandemia-aaltoihin varautumisesta tai ilmastonmuutoksen hillitsemisestä.  

Omaamme Pohjoismaissa äärettömän hyvät valmiudet uusien teknologioiden ja vihreiden innovaatioiden kehittämiseen. Samaan hengenvetoon voi todeta, että olemme tavoitteiden asetannassa kestävän kehityksen suunnannäyttäjiä. Mutta tavoitteet eivät tarkoita mitään ilman tekoja. Sanojen aika on ohi – nyt tarvitaan konkretiaa. Edessämme olevat vuodet vaativat konkreettisia tekoja ja niin rajat kuin teollisuuden sektorit ylittävää yhteistyötä vastuullisemman tulevaisuuden puolesta.  

Me St1:llä työskentelemme jatkuvasti kohti vastuullisempaa arvoketjua ja odotamme tulevaisuudelta paljon. Yhtenä tärkeänä virstanpylväänä vastuullisuustyössämme olemme sitoutuneet YK:n Global Compactiin ja vuoden 2021 alussa aloitamme SDG Ambition -koulutusohjelman yhdessä yhteensä 34:n muun upean Pohjoismaisen yrityksen kanssa. Odotamme tätä yhteistyötä innolla!  

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ohjaavat yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa globaalisti kestävämpään suuntaan. Koko ohjelman periaatteena on, että ketään ei jätetä tässä kehityksessä jälkeen. Omasta mielestäni tämä ohjenuora meiltä monelta saattaa arjen tohinassa unohtua. Vastuullisuustyö ei ole kilpajuoksua siitä kuka tekee asioita nopeammin ja paremmin - päinvastoin. Olemme St1:llä puhuneet vuoden aikana useassa yhteydessä rakkaudesta. Siitä inhimillisestä ihmisen perustarpeesta, jonka tulisi olla tavalla tai toisella läsnä kaikessa tekemisessämme. Toivonkin, että vuosi 2021 tuo meille enemmän rakkautta toisiamme kohtaan, luontoamme kohtaan ja etenkin tulevaisuuttamme kohtaan. Konkreettisia tekoja, lujaa yhteistyötä ja rakkautta - näistä on meidän vuotemme 2021 tehty. 

Jenni Strengell
Sustainability Manager, St1 Nordic Oy

arrow-right
Edellinen
Davvin tuulipuistohankkeen sosiaalinen vastuu ja vaikutusten arviointi

18.11.20

Seuraava
St1 Way:ssa otetaan käyttöön vahva tunnistautuminen – uusi versio on nyt ladattavissa sovelluskaupoissa

17.02.21

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki