St1 käynnistää kassavajätepohjaisen edistyneen etanolin tuotantopilotin Thaimaassa

Pohjoismainen energiakonserni St1 on saanut päätökseen Etanolix®-pilottituotantoyksikkönsä rakennusurakan Ubon Bio Ethanol Ltd:n tärkkelys- ja etanolituotantolaitoksella Ubon Ratchathanissa, Thaimaassa. Hankkeessa St1 pilotoi omaa teknologiaansa, jonka tarkoituksena on tuottaa edistynyttä etanolia liikenteen polttoaineeksi käyttäen kassavajätettä raaka-aineena. Pilottituotantolaitos tulee toimimaan vuoden ajan useissa tärkkelystuotantolaitoksissa erilaisten ympäristöjen, olosuhteiden ja kausivaihteluiden testaamiseksi. Pilottivaihe on tärkeä täysmittaisen kassavajätteestä etanolia tuottavan tuotantolaitoksen konseptin saattamiseksi investointiehdotukseksi saakka. St1 on perustanut Thaimaahan tytäryhtiön, St1 Renewable Energy Thailand Ltd, pilotoimaan ja kehittämään kassavajätepohjaisen etanolin tuotantoprosessia.

“Molempien yritysten edustajista koostuva tiimimme on innoissaan pilotointivaiheen saavuttamisesta. Etanolin tuotantopilottiin tarvittava laitteisto on rakennettu läheisessä yhteistyössä paikallisten kumppaneidemme kanssa Thaimaassa,” sanoo Patrick Pitkänen, St1 Renewable Energyn edistyneistä polttoaineista vastaava johtaja. “Kassavajäte on tunnetusti haastava raaka-aine, sen kuitumaisesta rakenteesta johtuen. St1:n kokemukset Cellunolix®-teknologian käyttämisestä etanolin tuottamiseen sahanpurusta auttoivat ratkaisemaan kuitumaisten raaka-aineiden käsittelyyn liittyviä haasteita. On myös tärkeää toteuttaa tutkimus- ja kehitystyötä paikallisessa ympäristössä ja paikallisten toimesta, jotta saadaan käyttöön heidän arvokas tietämyksensä raaka-aineesta ja olosuhteista,” Patrick Pitkänen jatkaa.

Hankkeen päämääränä on aloittaa ensimmäisen kaupallisen tuotantolaitoksen rakentaminen pilottivaiheen jälkeen. Kassavajätettä syntyy Thaimaan suurimpien tärkkelystehtaiden sivuvirtana määrä, joka mahdollistaisi vuosituotannoltaan 10–30 miljoonan litran yksiköiden rakentamisen. Patrick Pitkäsen mukaan tavoitteena on rakentaa Thaimaahan jopa 20 Etanolix®-tuotantolaitosta, joiden yhteen laskettu tuotantokapasiteetti olisi 400 miljoonaa litraa etanolia vuodessa.

“Etanolix®-pilotointi UBE-tuotantolaitoksella Ubon Ratchathanissa mahdollistaa etanolin tuottamisen tärkkelystuotannon sivutuotteista, eli märästä massasta. Thaimaassa toimii yli 100 tärkkelystuotantolaitosta, jotka tarjoavat enemmän kuin tarpeeksi raaka-aineita Etanolix®-hanketta varten. Jos pilottitestauksen tulokset ovat hyvät, kaupallisen tuotantolaitoksen konsepti otettaisiin mahdollisesti käyttöön myös muissa paikallisissa tärkkelystuotantolaitoksissa ja läheisissä maissa. Tämä lisää kyseisen sivutuotteen arvoa ja parantaa kassava-tärkkelystuotannon taloudellista kannattavuutta,” sanoo Daechapon Lersuwanaroj, Ubon Bio Ethanol Thaimaan toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

St1 Renewable Energy, Patrick Pitkänen, Advanced Fuels Director, puh. +358 105 574 734, patrick.pitkanen@st1.fi

St1 Renewable Energy (Thaimaa), Antti Aromäki, Managing Director, puh. +669 2397 0503, antti.aromaki@st1.fi

Ubon Bio Ethanol, Anchisa Krisanarungkhun, Business Development Manager, puh. +662 273 8666, anchisa@ubonbioethanol.com

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla johtava CO2-tietoisen energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen ja uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1 400 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä, ja sen palveluksessa on tällä hetkellä yli 750 henkilöä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. www.st1.eu

Ubon Bio Ethanol on thaimaalainen yritys, jonka visiona on luoda lisäarvoa tuottavaa liiketoimintaa maataloustuotteista ja edistää ympäristöystävällisyyttä kestävän kehityksen takaamiseksi. UBE-konsernilla on etanolituotantolaitos, jonka päivittäinen kapasiteetti on 400 000 litraa, kassava-tärkkelystuotantolaitos, jonka päivittäinen kapasiteetti on 700 tonnia, sekä uusiutuvan energian liiketoimintaa. Yrityksen pääkonttori on Ubon Ratchathanissa, Thaimaassa. www.ubonbioethanol.com

arrow-right
Edellinen
St1 teki oman rekrytointikanavan huoltoasema-alalle

28.03.18

Seuraava
Kutsu yhtiökokoukseen

03.04.18

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki